^

International Family Enterprise

In English
Facebook Instagram
Projekti Ihmiset Yrityksille
Yhteistyö
Ota yhteyttä
Instagram

"Enabling Internationalization Excellence for Family Enterprises"

IFE, 2017

Facebook

Lue blogia

Yhteiskunnallinen vuorovaikutus – inspiroiva yhteiskunnallinen tehtävämme

Lähimenneisyydessä tutkimus, politiikka ja käytännön liike-elämä valitettavasti eriytyivät toisistaan varsin voimakkaasti. Ei ole ollut varsin harvinaista, että tutkimus on tuntunut ikään kuin leijuvan teoriapilvessä, eikä sillä ole ollut juuri mitään tekemistä käytännön elämän ja käytännön tason toimijoiden kanssa. Täten monet käytännön toimijat ovat menettäneet mielenkiintonsa akateemiseen tutkimukseen.

 

Viime aikoina on luotu uusia rahoitusmuotoja ja aloitteita tutkimuksen, politiikan ja käytännön yrittäjyyden ja työelämän tuomiseksi lähemmäs toisiaan. Minulle IFE-projektin johtajana tämä on ollut vain positiivista, sillä minulle on aina ollut tärkeää viedä tutkimustulokset käytännön ymmärryksen tasolle ja olla hyödyksi yhteiskunnalle. Huippuprofessorienkin mielestä hyvä teoria on käytännöllisesti relevantti.

Kun aloitin 5-vuotisen akatemiatutkijarahoituksen 1.9.2017, halusin korostaa yhteiskunnallista vuorovaikutusta entistä enemmän. Halusin jakaa kansainvälistymiseen, kansainväliseen verkostoitumiseen, perheyrityksiin ja pk-yrityksiin liittyviä löydöksiäni erityisesti Suomen yhteiskunnan toimijoille. Yhteiskunnallista vuorovaikutusta arvostetaan myös Suomen korkeimman tason tutkimuksen rahoittajan, Suomen Akatemian toimesta. Se jakaa vuosittain kaksi palkintoa post doceille: yhden tieteellisestä rohkeudesta ja toisen yhteiskunnallisesta vuorovaikutuksesta.

Yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen tilanteet eivät ainoastaan palvele Suomen politiikkoja, johtajia ja yrityksia, vaan myös minua: käytännön toimijoiden palaute antaa minulle aina uusia oivalluksia ja ajatuksia. Olen ollut mukana useissa tapahtumissa (pääasialliset tapahtumat olen listannut alle) ensimmäisen reilun 2 vuoden aikana. Hienointa on ollut nähdä kuinka kuuntelijoiden kasvoilla on ollut puheenvuorojeni jälkeen inspiroitunut ilme ja he ovat kokeneet, että tämän kuulemisesta olisi hyötyä vaikka kenelle. Jos koet, että tämä voisi olla inspiroivaa juuri Sinulle, olet yhteydessä!

Haluan tässä kiittää kaikkia tähän astisia yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen yhteistyökumppaneita: Elinkeinoelämän keskusliitto, Norjalais-suomalainen kauppakamari, ViExpo, Business Finland, Perheyritysten liitto, Aava & Bang, Wulff Entre, Tieteen Päivät ja Etelä-Karjala/Lappeenranta.

Puheenvuoroni IFE-projektin kahden ensimmäisen vuoden aikana:

  • Viexpo-Suomi100-seminaari Pietarsaaressa (12.12.2017): ”On kysyttävä miten mummo voi”- sosiaalinen suhde on se mikä ratkaisee”
  • Duunit Day (23.1.2017): ”Suomen kilpailukyky nousee sosiaalisilla suhteilla”
  • Aava & Bang-aamukahvipalaveri (3.4.2018): ”Onnistumisen avaimia kansainvälistymiseen: sosiaalinen suhde on se, mikä ratkaisee”
  • Norjalais-suomalaisen kauppakamarin vuosikokous (19.4.2018): ”Sociala kontakters och nätverkens betydelse i nordisk business”
  • Wulff Entre (8.6.2018): ”Sosiaalinen verkostoituminen kansainvälistymisessä”
  • Business Finland, MidCap ja Cleantech-johtajiston kokous (20.12.2018): “Perheyritykset ja niiden kansainvälistyminen”
  • Tieteen Päivät (13.1.2019): ”Perheyritykset kansainvälisessä yrittäjyydessä: ensimmäiset sata vuotta”
  • Perheyritysten STRATI1-executive education (14.8.2019): ”Kansainvälisen kasvun johtaminen perheyrityksissä”
  • ”Iskussa maailmalle, Grow Global-seminaari elintarvikealan pk-yrityksille” (3.9.2019): ”Mikä erottaa menestyjät muista – tutkittua tietoa pk-yritysten menestystarinoista”
  • Elinkeinoelämän keskusliitto (28.11.2019): ”Suomalaisten yritysten kansainvälistymisen erityispiirteet”

Puheenvuorojen lisäksi tutkimuksestani löytyy lehtijuttuja ja kolumneja:

· Talouselämä (14.10.2017): ”On kysyttävä miten mummo voi”

·        Kolumni, Keski-Suomen yrittäjäuutiset (1.11.2018)